maanantai 17. joulukuuta 2012

Kaunista Joulun Aikaa ♥


Tänä vuonna olohuoneessa on joulupuu.

Lumisia koivunoksia, 
lasipullossa valoketju & valkoinen koristeoksa.
Hieman erilainen, ja illan pimeydessä tunnelmallinen.





Laura

Lankarulla Keiju & Timantti Tonttu,




Nämä olennot askarteli 6-vuotias pikkuystäväni 
Kansalaisopiston kurssilla, Jouluaskartelua lapsen kanssa.
Vietettiin mukava perjantai iltapäivä, 
sekä lauantai aamu jouluhöpötyksien parissa.
Ihanin yksityiskohta nuo napit keijujen hiuksissa.
Kauniita koristeita kuuseen 


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

4.11.

Joulunajan alkajaiset!




Viikonloppuna vietin syntymäpäivää kahvikekkereiden kera. 
Glögiä, rusinoita, piparkakkuja,
kynttilöitä ja lyhtyjä.
Kerrankin oon ajoissa joulutouhuissa. 
  Koti tuli siivottua ja tunnelmaa tuunattua : )
Glögikakun nurkka pilkottaa ensimmäisestä kuvasta, 
siihen löytyy ohje RETRO blogistani.
Kermakakku on tehty unelmatortun pohjasta,
välissä kermaa ja banaania, päällä kaakaojauhetta.

---> Nyt hyppään takaisin helmiaskarointien pariin, Laura


torstai 1. marraskuuta 2012

Kimallusta,


Marraskuun ensimmäinen!

Enkelit kimaltavat mun työpöydällä.
Helmiä, siipiä, timantteja...
Työn alla on tuttuja helmienkeleitä,
ja vähän jotain uutta 



Blogitauon aikana on kädentaidotkin olleet tauolla,
mutta syksyn tullen uudet ideat inspiroivat ja vaativat toteutusta. 

Nyt touhuun,
nähdään taas!

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Talven tuloa,



Tervetuloa, minulle!
On aika hypätä takaisin bloggailun maailmaan ♥ 

Talvi tekee tuloaan, 
ja ensimmäisten lumihiutaleiden tipahdellessa 
leivoin itselleni mutakakun!

Kakun äärellä selailin jo ilmestyneitä joululehtiä,
  ja nyt olisikin aika laittaa jouluaskarointi vauhtiin...

Palataan ihan kohta,
Pitsimiinin Laura

Ps, Mutakakun ohje
*klik*

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Pähkinä,


Mainostoimisto Jung von Mattin Lego kampanja.
Sivuilta, Helsingin Taidemuseo.

Tämä on visuaalisen lukutaidon tehtävä.

Ensin et tajua mitä kuvassa on
ja sen jälkeen et voi olla tajuamatta.

Kuva on Helsingin Taidemuseon facebook sivuilta,
ja mielestäni niin nasta, että piti lisätä se myös tänne purtavaksi.

Hoksaatko homman jujun?

Laura

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Angry Birds,

Pienet kekkerit Angry Birds teemalla.
Ensi kertaa marsipaani taiteilua.
  Maukkaita olivat muffinssit, jos ei muuta : )





perjantai 2. maaliskuuta 2012


Makoisaa Viikonloppua!


ps, Tein eilen kiepin askartelukaupassa,
jospa saisin aikaan jotain pääsiäismäistä.

Laura


tiistai 14. helmikuuta 2012

Ystävänpäivä!

Ystävät ovat suklaahippuja elämän pikkuleivässä


Sokerilinna koristeena kahvipöydässä,
  ystäville valkosuklaasuukkoja


Ja tässäpä ohje Pitsimiinin
helppoakin helpompiin suklaasuukkoihin,

Sulatettu suklaa valetaan vain kauniimpaan muotoon *hih*

perjantai 3. helmikuuta 2012

Aamukahvin aikaan,

You asked for " half a cup of coffee "

  Puoli kuppia kahvia.
Tämä iloinen ilmestys on entisaikaan amerikan tädiltä
matkamuistona mummolaan kulkeutunut.
Hauska perjantai aamun piristys!



Ja tuo ruusukvartsikoru onnenapilalla on lahja hyvin tehdystä työstä.
Häärään siis arkisin toimistotyössä.
Tiimimme oli onnistunut tehtävässään hyvin,
ja siitä siis lahja, ihana

   Mutta nyt ystävänpäivään...
Tulossa on muutamainen vinkki,
kunhan vain Pitsimiinin pajassa valmistuvat.
Siihen saakka, kipristellään pakkassäässä,
Laura

Ps, tämä ihanuus arvotaan
Värkkööksiä blogissa,
* klik *


torstai 19. tammikuuta 2012

Lahja,

Yllätys postiluukusta!

Fiskarettes - sivusto oli lähettänyt minulle lahjan.
 Paketista kuoriutui iloiset Fiskars - sakset!
Saksien kera kirjeessä lähetettiin askartelun iloa
ja kiitettiin liittymisestä yhteisöön.

Kiitos!



tiistai 10. tammikuuta 2012

Tammikuu,

Lunta ja pakkasta,
tervetuloa Tammikuu!

Vuoden ensimmäiseen päivitykseen
kuvituksen ovat jälleen väritelleet pienet ystäväni.

Nämä nappisilmät löytyivät täältä.


     

Remontin tohinassa Pitsimiinin blogin lokakuiset 1-vuotis synttärit viilettivät ohi.
Mutta eipä hätää, sillä ensi lauantaina vietetään samaista päivää RETRO blogissani,
ja silloin juhlitaan sitäkin railakkaammin
Pitsimiinin astumista bloggailun ihmeelliseen maailmaan!

Pysyttele siis näköpiirissä,
Laura

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

                        
                ... Joulu ...Uusivuosi ...
                           Tervetuloa 2012!